sunnuntai 25. tammikuuta 2015

KOTITREENI- VÄLINEET

Suoranaista kotitreenipostausta en pystynyt nyt tekeen. Aikaa ei oo nimittäin ihan hirveesti tällä viikolla treenailuun jääny.  Toivottavasti ens viikolla sitä taas ois. Päätin kuitenkin tulla kertoo vähän jutuista, joilla yleensä sitä kotitreeniä teen. Mitään kuntosalia mulla ei kotona ole, mutta jotain peruskamoja meiltä löytyy.


Jumppapallo
Jumppapallolla pystyy tekee tosi hyvää ja monipuolista treeniä. Etenkin keskivartalon treenaamiseen pallo on tosi kätevä. Monista perus lihaskuntoliikkeistä tulee huomattavasti haastavampia, kun niihin ottaa jumppapallon mukaan. Esimerkiksi etunojapunneruksiin saa haastetta kun laittaa pallon joko käsien tai jalkojen alle. Myös vatsarutistuksista/istumaannousuista saa vähän erilaisen version kun tekeekin ne pallon päällä. Muunmuassa täällä on paljon hyviä liikkeitä jumppapallolle.




Kahvakuula
Kahvakuula on nykyään tosi suosittu treeniväline, ja ymmärrän kyllä miksi. Se nimittäin soveltuu tosi moniin liikkeisiin, sillä pystyy treenaa oikeestaa mitä vaan osaa kropasta ja treenin voi tehä niin sisällä kuin pihallakin. Ite käytän kahvakuulaa useimmiten kyykätessä ja käsitreenissä. Oma kuulani on 8 kilonen, mutta joihinkin liikkeisiin voisin kyllä käyttää isompaakin kuulaa. Niin kuin kaikilla muillakin painoilla, on kahvakuulallakin löydettävä oikea tekniikka ja sopiva paino. Täältä  ja täältä löytyy hyviä liikkeittä kahvakuulalla tehtäviksi.



Vatsarulla
Uusin mun kotitreenivälinehankinnoista on vatsarulla/voimapyörä. Jo muutamalla toistolla alkaa tuntua vatsalihaksissa. Tällä välineellä on taatusti vatsalihakset kipeet seuraavana päivänä. Liike  on helppo ja rankkuutta voi säädellä sillä kuinka alas menee. Tärkeetä ois kuitenkin koko ajan pitää huolta siitä, että selkä ei mene notkolle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti